Vielä on paperimassa kautta hieman jäljellä.

Minulla on ollut hyllyssä kirkas muovinen tarjoiluastia. Se sopi mainiosti paperimassan alle muotiksi. Muotti oli helppo irroittaa. Kuivumisen jälkeen on kuivan paperimassan pintaan sivelty vesi-liimaseosta molemmin puolin kaksi kertaa. Nyt paperimassavati seisoskelee kauniisti hyllyssä kantaen pientä ja kevyttä tavaraa.

Kuvittelin että myös lasisen Aaltokulhon päältä olisi helppo ottaa tuo kuivunut paperimassa pois. No ei ollut. Tarvittiin erilaisia vippaskonsteja joilla massa saatiin irtoamaan alustasta. Se kun oli kuivuessaan vähän kutistunut. Vuodelta a ja o oleva muovinen appelsiininkuorimaveitsi toimi mainiona irroittajana, kiilaten hieman mutta estäen pahimmat repeämät ja naarmut lasin pintaan. No kyllä sen repeämänkin sain aikaan. Valmiiksi kuitenkin tuli. Myös tähän olen laittanut vesi-liimaseost,a joten se on kohtuullisen kova.

Jos jotain piti oppia niin se että ei jyrkkiä muotoja muotteihin (hankalaa jo tekovaiheessa saati sitten irrottaessa) ja mielellään vähän joustava muotti. Se edes auttaa asiassa. Lasi on hankalin.

paperimassa%20vati-normal.jpg

paperimassa%20aaltovati-normal.jpg